Tietoa SARMeista

Mahdollisesti olet kuullut SARMeista, mutta et aivan tiedä mitä ne ovat.

SARM on lyhenne selektiivisistä adrogeeni reseptori modulaattoreista. Tärkein syy miksi SARMit luotiin oli kehittää apu monien sairauksien hoitoon kuten liikalihavuuteen ja lihaskatoa aiheuttaviin sairauksiin. Niiden ainutlaatuisten ominaisuuksien vuoksi ne ovat nykyään käytettyjä kehonrakentajien ja muiden urheilijoiden piireissä.

SARM yhdisteet ovat ollut maisemissa jo jonkin aikaa, mutta suurinta osaa tutkitaan edelleen jotta niiden lääketieteellinen potentiaali selviäisi.

SARMeja pidetään turvallisena vaihtoehtona muille suorituskykyä parantaville lääkkeille, kuten steroideille ja prohormoneille.

Niinkuin saatat jo tietää, joitain steroideja määrätään potilaille esimerkiksi lihaskato sairauksiin. Mutta ongelma steroideissa ovat kurjat sivuvaikutukset. Olet saattanutkin kuulla ihmisten kärsivän esimerkiksi aknesta tai hiustenlähdöstä steroidien sivuvaikutusetn vuoksi.

Näin ei kuitenkaan ole SARMien kanssa. Ne toimivat täysin erilailla kuin useimmat suorituskykyä parantavat lääkkeet. Termi SARM hyvin pitkälti puhuu puolestaan, ne sitoutuvat selektiivisesti androgeeni reseptoreihin. Näiden yhdisteiden selektiivinen toiminta tekee niistä erityisen mahtavia. Olemalla selektiivisiä kaikessa toiminnassaan, et tule kokemaan kamalia sivuvaikutuksia.

Tämän takia hyvin moni urheilija kääntyy SARMien puoleen, ne näyttävät antavan hyviä tuloksia ilman sivuvaikutuksia.

GW-501516 (Cardarine) kutsutaan PPAR agonistiksi. Se on tunnettu valtavista vaikutuksista suorityskykyyn ja kestävyyteen. Parantamalla kardiovaskulaarista suorituskykyä, Cardarine auttaa myös stimuloimaan rasvaa. 10-20mg päiväannostuksella voit jo viedä intesiteettisi seuraavalle tasolle.

MK-677 (Ibutamoren) on kasvuhormonin erittäjä. Ibutamoren siis nostaa kasvuhormoni- ja insuliinin kaltaisen kasvutekijän (IGF) tasoja. Mikä tekee MK-677:sta niin mahtavan on yhdisteen harvinaisuus kyetä boostaamaan kasvuhormonitasoja. Jo pienillä 10-20mg annoksilla voit odottaa sen auttavan parantamaan suorituskykyä, polttaa rasvaa ja jopa auttaa lihasten kasvussa.

SR-9009 (Stenabolic) on hyvin verrattavissa GW-501516:een. Se on Rev-Erba Agonisti minkä vuoksi se on tehokas rasvanpolttaja. Se ei pelkästään auta rasvanpolttoon vaan myös merkittävästi parantaa kestävyyttä kuten GW-501516. Suositeltu päiväannostus SR-9009:ää on mistä tahansa 10-30mg väliltä, tällä vaihtoehdolla näyttää tulevan parhaimmat tulokset useimmille tutkijoille.

OVATKO SARMIT LAILLISIA?

Saatat joutua tarkastelemaan paikallisia lakeja alueellasi, mutta yleisesti ne ovat laillisia. On laillista ostaa, myydä ja käsitellä. Ei ole laitonta hallussapitää. Ne ovat luokiteltu tutkimuslääkkeeksi joten sitä ei ole hyväksytty tai testattu kokonaan, miksi se myydään vain tutkimusta varten eikä ihmisravinnoksi.


Tuote lisätty onnistuneesti tuotevertailuun!